Lauantai-iltapäivä Böttcherstraßella

Kuvan kirkko ei liity otsikkoon, toim. huom.

Lauantain ohjelmassa oli visiitti keskustaan ja etenkin Böttcherstraßelle, jonka luulisin olevan Bremenin kuuluisimpia ellei kuuluisin katu. Böttcherstraße on vain sata metriä pitkä, mutta se on tunnettu ennen kaikkea arkkitehtuuristaan. Aloite kadun suunnitteluun tuli aikanaan Ludwig Roseliukselta, joka oli kuuluisa bremeniläinen kahvikauppias, ja sen taiteellisesta ilmeestä vastasi Bernhard Hoetger -niminen taiteilija ja arkkitehti. Synkempi puoli herrojen yhteistyössä on se, että he ihailivat Hitleriä ja saksalaisuutta yleensä, jonka roomalaisuus oli aikoinaan heidän mukaansa saastuttanut. Kadulle pystytettiin jopa Hitlerille omistettu taideteos, mutta Führer ei siitä innostunut. Myöhemmin katu tuhoutui lähes täysin vuoden 1944 pommituksissa ja julkisivut on sittemmin restauroitu.

Böttcherstraße on erinomainen esimerkki ekspressionistisesta arkkitehtuurista, jota sitä reunustavat tiilirakennukset edustavat. (Olin tietysti unohtanut kameran kotiin, eikä pilvisellä säällä kännykästä oikein irronnut, pahoittelut siis kunnon kuvien puutteesta!) Kadun varrella on  Paula Modersohn-Becker -museo (Modersohn-Becker on kuuluisa saksalainen ekspressionistitaiteilija) sekä Ludwig Roselius Haus, joka toimii museona barokin ajan kauppiaiden asunnoista ja siellä on myös esillä taidetta. Lisäksi kadun varrella on monenlaisia pieniä puoteja: teekauppa, karkkikauppa, käsityömyymälöitä ja niin edelleen.

Kadulta löytyi myös varsin hauska viinipuoti ja -ravintola nimeltään Weinkontor St. Petrus. (Tykkään muuten hirmuisesti niin täällä Saksassa kuin esimerkiksi Italiassakin olevista viinimyymälän ja -baarin yhdistelmistä - harmi, ettei Suomessa moinen ole mahdollista.) Paikan omistaja on puoliksi saksalainen, puoliksi virolaiseen aatelissukuun kuuluva mies, joka jäi juttelemaan kanssamme hyväksi toviksi etenkin kuultuaan, että olen Suomesta. Tammisaari on kuulemma hyvä kaupunki, Suomenlahdella mukava purjehtia, ja esittipä hän minulle ruotsinkielisen snapsilaulunkin. Niin, ja hän itse on vielä täysillä työelämässä 70-vuotiaana, kuulemma siksi, että juo pullon punaviiniä päivässä. Hyvä mainos omalle liikkeelleen siis.

Mersun tehtaalla

Täällä yliopistolla on varsin paljon ulkomaalaisia työntekijöitä ja varmasti sen takia myös meille hyvät palvelut. Kansainvälisten asioiden toimisto järjestää toisinaan erilaisia tapahtumia ja retkiä, jollaiselle osallistuin nyt ensimmäistä kertaa (edellinen olisi ollut Beck'sin tehtaalle, ja sen välistä jääminen kyllä harmittaa oluen ystävää). Retki suuntautui Mersun tehtaille täällä Bremenissä. Minähän en ymmärrä autoista yhtään mitään enkä ole edes kovin kiinnostunut, mutta ajattelin että voisi silti olla ihan hauska nähdä, miten ja missä niitä tehdään.

Mercedes-Benz on yksi Bremenin suurimmista työnantajista, ja vuodesta 1978 täällä on tehty yli kuusi miljoonaa Mersua. Suurin osa niistä laivataan Bremerhavenista vientiin mutta toki osa jää tännekin. Firmalla on kaupungin laidalla valtava tehdasalue sekä asiakaspalvelukeskus, josta nämä postauksen kuvat ovat. Siellä järjestetään tilauksesta myös opastettuja kierroksia.  

Asiakaspalvelukeskus on perin juurin kiiltävä ja hieno ja haluaa antaa Bremenistä jokseenkin futuristisen kuvan. (Vaikka Weserin rannat ihan nätit ovatkin, eivät ne sentään ihan samalta näytä kuin tässä kuvassa...) Kaipa Mersu sitten vaikuttaa tulevaisuudessa laivoihin ja lentohärveleihin ja kiemuraisiin siltoihinkin. Aikamme näitä kuvia pällisteltyämme meille näytettiin video tehtaasta ja sen toiminnasta. Jokainen varmaan tietää, miten korneja automainokset osaavat olla? Video oli silkkaa sitä, mutta kesti ehkä kymmenisen minuuttia. Oh well... Videon jälkeen opas (joka oli samanaikaisesti pelottava ja raivostuttavan huvittava ja jonka englanninkielisestä selostuksesta tajusin noin kolmanneksen) vei meidät bussilla katsomaan paria tehdashallia. Oli ihan hauska nähdä, miten erilaisin tavoin eri vaiheet autosta rakennetaan. Itse korin rakennus on täysin automatisoitu; valtavissa halleissa on varmasti satoja ellei tuhansia robottja ja pari hassua ihmistä niitä valvomassa, jotka kiinnittivät osasia toisiinsa. Sen sijaan Mersujen sisätilat kasataan miltei kokonaan käsin. Opin myös sen, että saksalaiset tykkäävät eniten hopeanharmaista ja mustista autoista, kun taas arabimaihin, Kaliforniaan ja muille arinkoisille seuduille menee lähinnä valkoisia autoja. Ja kuulemma tehtaalta ei lähde kahta keskenään täysin identtistä autoa - mitä kyllä suuresti epäilen.

Vaikka oma suhtautumiseni autoihin on lähinnä välttämätön paha -tasoa (ja olen tyytyväinen niin kauan kun pärjään ilman) niin on niiden muotoilu sentään aikamoinen taiteenlajinsa. Yllä oleva auto on ilmeisesti jonkinlainen tulevaisuuden prototyyppi - en ole varma, onko sitä vielä myynnissä. Totesimme porukalla, että tuo on varmasti hintaluokaltaan justiinsa sitä kaliiberia, jota yliopistoihmisten kannattaa tavoitella. Pakko kuitenkin olla kaavoihinsa kangistunut tylsimys ja todeta, että hienoin reissun aikana näkemäni auto oli alakuvan Mersu vuodelta 1886. Sitä paitsi vaatisihan tuollaisella ajeleminen nykyihmiseltä jo jonkinlaista urheiluhenkeä.